Tarinoita
Sisäisen maailman myyttiset tarinat ja mytologiat. Nämä tekstit ovat syntyneet hetkessä, jossa tiedostamaton mieli puhuu tietoiselle, jolloin sanat eivät vielä tienneet suuntaa. Ne on syntyneet halusta kuunnella, mitä oma sisäinen virta haluaa kertoa.
29.5.2026
Tarina
Pohjottaresta
Tarina alkaa aikojen alusta, synnyistä syvistä. Ei ollut valoa, eikä pimeyttä. Mutta alkoipa elämä luovuutta janota.
Alkoi tuuli tuivertaa pohjoisesta, maailman suuri Äiti syntyi, juuresta latvaan asti. Se kasvoi ja kasvoi, täytti maat ja taivaat. Syntyi valo, pimeys ja sitä siivittävä joutsenen matka.
Nyt pohjan valtiatar, vuoren sydämessä, uutta synnyttää ja hoitaa, vanhaa niittää ja hautaa.
Kaunis oli tämä Pohjan valtiatar, kunnioitettu ja rakastettu. Elämän ja hengen lanka. Toden luonnon paljastaja, kokonaisen elämän valjastaja.
Mutta aika kului, ajat muuttui ja elämä kahtia jakautui.
Kohtas Äiti suurmiehen Valkoparran. Taistohon se tahtomatta joutui.
Kilpa oli tasaväkinen.
Naisen mahtia ja voimaa ei ees valkoparta voinut kiistää, mutta ukko vei voiton ja tahtoi unholaan akan riistää. Niinpä akka samalla rumeni ja hampaitakin hupeni, haukuttiin vanhaksi eukoksi, hylkiöksi ja huoraksi.
Pohjan akka louhikkoon ajettiin, vuoren kolon perimmäiseen nurkkaan. Mutta sielun surku ja ahdistus tästä seurasi, kun puolet kokonaisesta katosi.
Maailman unohdettu äiti, maailmojen välillä. Siellä se odottaa sielun huutoa kantavaa, matkaajaa rohkeaa. Toden luontonsa etsijää. Sillä viisas tietää, hän on suuri parantaja, hengen yhdistäjä ja kokonaisen luonnon kantaja.
22.6.2026
Veden jumalatar
Alastomana ja kauniina jumalatar katsoi ympärilleen etsien suojaa hopean hohtavalle iholleen. Vaellellen aikansa hän löysi suuren vuoren kolon jonka sisällä oli suuri vesisuoni ja allas. Sinne hän piiloutui ja asettui lepäämään. Maailma muuttuu hänen nukkuessaan, kuin Rubikin kuution palat etsien paikkaansa.
Hän oli aivan yksin. Kyyneleet valuivat lammen pintaan pieninä sadepisaroina ja vain kuun kalpea valo soi hänelle myötätuntoaan. "Nosta katseesi kaunotar, ota elämäsi ohjat käsiisi", kuuli hän kuun kuiskaavan. Hitaasti hän nousi lammen peilin yltä ja pyyhki kyyneleensä mustilla valtavilla hiuksillaan. “Nyt on aika tyyntyä kyynelten", hän lausui ja luolan seinä repeytyi auki ja ovi uuteen maailmaan avautui hänen edessä. Valo pursui luolaan sellaisella voimalla, että hänen täytyi suojata silmänsä.
Kaunis jumalatar seisoi nyt alasti merenrannalla. Kuun valo valaisi sen valkoisena hohtavaa ihoa. Hän oli yksin, vain valkoinen hiekka hänen jalkojensa alla. Katse kaukaisuuteen kohti meren horisonttia hän asteli veteen, antautuen sen syötäväksi. Meri joka oli ollut aiemmin vailla elämää, pelkkää vellovaa massaa sai nyt elämänmuodon neidon kehosta joka muovautui luonnoksi. Hän sulautui mereen ja siitä muodostuivat vedenalainen maailma. Nyt hän oli kaikkialla sen olomuodoissa.