top of page

Varjoista voimavaraan – Varjotyö ja neljä sisäistä voimaa

14 hours ago
4 min read

Maa, tuli, vesi ja ilma – neljä sisäistä voimaa jungilaisessa arkkityyppimallissa

Oletko joskus päättänyt toimia toisin ja huomannut silti tekeväsi saman asian taas? Et ole yksin, eikä kyse ole tahdonvoiman puutteesta. Usein taustalla vaikuttaa jokin, mitä emme vielä näe itsessämme.


Teetkö toisin kuin päätit?


Tunnistatko jonkin näistä?

•          Lupaat itsellesi rauhallisen illan, mutta sanot taas kyllä, kun joku pyytää apua.

•          Päätät pysyä rauhallisena, mutta ärtymys pääsee ulos ennen kuin ehdit miettiä.

•          Tiedät tarvitsevasi lepoa, mutta pidät ensin huolta kaikista muista.

•          Haluaisit tehdä jotain luovaa, mutta siihen ei ole aikaa, vuodesta toiseen.

•          Mietit samaa asiaa yhä uudelleen, mutta päätös ei synny.

•          Kun olo on raskas, huomaat syöväsi, juovasi tai tekeväsi töitä hieman liikaa.


Nämä eivät ole luonteenvikoja. Ne ovat kaavoja, jotka toimivat meissä automaattisesti, usein siksi, että ne ovat joskus suojanneet meitä. Lapsena kiltteys saattoi olla paras tapa pysyä turvassa. Aikuisena se voi tarkoittaa, ettet enää tiedä, mitä itse haluat.


Varjotyö: Mitä emme tunnista itsessämme, näemme muissa


Jungilaisessa psykologiassa puhutaan varjosta. Varjo on se osa meistä, jota emme ole tottuneet näkemään: tunteet, tarpeet ja voimat, jotka olemme jossain vaiheessa oppineet piilottamaan.


Varjo ei ole paha. Usein se on voimaa, joka on jäänyt käyttämättä tai joka kulkee kiertotietä.

Ajattele ihmistä, joka ärsyttää sinua erityisen paljon. Ehkä hän sanoo suoraan ei, ottaa tilaa tai pitää kiinni omista tarpeistaan, eikä näytä tuntevan siitä syyllisyyttä. Jos tämä herättää sinussa voimakkaan reaktion, kannattaa kysyä: onko minulta kielletty jotain, minkä hän sallii itselleen?


“Mitä emme tunnista itsessämme, näemme muissa.”


Kieltäminen on mielen tapa suojata kipeitä kohtia. Siksi on helpompaa nähdä piirteet ensin toisessa ihmisessä. Kun ne alkaa tunnistaa myös itsessään, syntyy jotain uutta: valinta. Kaava ei enää toimi automaattisesti, koska näet sen.


Neljä sisäistä voimaa – kartta, joka auttaa näkemään


Inspiraationi lähde on neojungilaisen psykoanalyytikon Robert L. Mooren teoria neljän arkkityypin mallista. Se on puhutellut minua, koska se tukee omia kokemuksiani sisäisestä maailmastani varjotyöskentelyssä sekä antaa selkeän kartan sille, mitä meissä tapahtuu.


Arkkityypit eivät ole vain rooleja tai persoonallisuustyyppejä, eikä kysymys ole siitä, mikä arkkityyppi sinä olet. Kaikki neljä voimaa ovat jokaisessa meistä sukupuolesta riippumatta. Useimmilla meistä jokin voima on luontaisesti vahvempi. Joku on aina se vakaa ja huolehtiva, toinen tarttuu toimeen ensimmäisenä, kolmas elää vahvasti tunteiden kautta ja neljäs näkee asioiden taakse. Silti kaikki neljä ovat jokaisessa, ja niiden painotus voi muuttua elämänvaiheen mukaan. Nimet kuten Kuningas tai Soturi ovat symbolisia. Ne ovat vanhoja mytologisia kuvia, jotka kuvaavat sisäisiä teemoja kuten vakautta, rohkeutta, lempeyttä ja selkeyttä, eivät ihmisiä, ammatteja tai sukupuolta.


Vakaus – Hallitsija (Maa)


Mytologiassa tätä voimaa kuvaavat kuningas ja kuningatar


Tasapainossa tämä voima on sisäinen keskuksesi. Se tuo turvaa, rauhaa ja kyvyn tehdä päätöksiä. Tunnet sen, kun luotat itseesi tarvitsematta muiden hyväksyntää ja kun osaat pitää huolta sekä itsestäsi että muista.


Varjossa se voi näkyä kahdella tavalla. Kannat kaikkea yksin ja yrität pitää kaiken hallinnassa, koska muuten tuntuu turvattomalta. Tai toisin päin: et luota omiin päätöksiisi ja odotat, että joku muu kertoo, mikä on oikein.


Arjessa se kuulostaa tältä: “Jos en minä hoida, kukaan ei hoida.”


Rohkeus – Soturi (Tuli)


Tasapainossa tämä voima antaa sinulle rajat, keskittymiskyvyn ja toimintavoiman. Tiedät, mitä haluat, ja uskallat toimia sen mukaan. Osaat sanoa kyllä ja ei, kun tarkoitat sitä.

Varjossa se voi saada sinut suorittamaan uupumukseen asti tai puhumaan itsellesi kovemmin kuin kenellekään muulle. Tai toisin päin: et pysty puolustamaan itseäsi, ja rajasi joustavat aina muiden suuntaan.


Arjessa se kuulostaa tältä: “Kyllä tulee suusta ennen kuin ehdin miettiä.”


Lempeys – Rakastaja (Vesi)


Tasapainossa tämä voima tuo elämään iloa, myötätuntoa, yhteyttä ja luovuutta. Se on se osa sinua, joka nauttii, tuntee ja osaa olla lähellä toista ihmistä kadottamatta itseään.

Varjossa se voi näkyä jatkuvana nälkänä saada lisää: hyväksyntää, ruokaa, ärsykkeitä, jotain, mikä täyttäisi tyhjän kohdan. Tai toisin päin: ilo ja tunteet turtuvat, ja elämä tuntuu harmaalta, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin.


Arjessa se kuulostaa tältä: “Milloin viimeksi oikeasti nautin jostain?”


Selkeys – Maagi (Ilma)


Tasapainossa tämä voima antaa sinulle kyvyn nähdä, ymmärtää ja muuttua. Se on sisäinen tiennäyttäjäsi, joka huomaa, mikä on olennaista, ja auttaa sinua kasvamaan.

Varjossa se voi näkyä loputtomana pohtimisena: mieli ei hiljene, ja tietoa kertyy, mutta mikään ei muutu. Se voi näkyä myös kyynisyytenä, eli siinä, että katsoo kaikkea vähän ulkopuolelta eikä uskalla heittäytyä.


Arjessa se kuulostaa tältä: “Tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutta en tee sitä.”


Varjotyö ja voimien yhteispeli


Neljä voimaa toimivat yhdessä. Kun yksi heikkenee, toinen yrittää paikata. Jos lempeys itseä kohtaan puuttuu, saatat alkaa suorittaa entistä kovemmin. Jos sisäinen vakaus horjuu, mieli alkaa ylianalysoida ja hakea varmuutta ajattelemalla.

Siksi pelkkä yhden asian korjaaminen ei usein riitä. Kun näet kokonaisuuden, ymmärrät, mistä kaava oikeasti syntyy.


Varjotyön ensimmäien askel: tunnistaminen


Ensimmäinen askel ei ole muuttaminen vaan huomaaminen. Voit kokeilla tätä jo tänään:

Kun seuraavan kerran reagoit johonkin voimakkaasti, pysähdy hetkeksi. Huomaa, missä kohtaa kehoa reaktio tuntuu. Ja kysy itseltäsi:


1.        Mitä tämä tunne yrittää suojella?

2.        Mikä minussa kaipaa nyt huomiota: vakaus, rohkeus, lempeys vai selkeys?


Sinun ei tarvitse ratkaista mitään. Pelkkä huomaaminen avaa tilaa valinnalle.


“Varjosi ei ole vihollinen. Se on kartta.”


Varjoista voimavaraan


Tunnistaminen on ensimmäinen askel. Seuraava on oppia työskentelemään näiden voimien kanssa, ei pelkästään ajattelemalla, vaan kehon, mielikuvien ja luovan ilmaisun kautta. Silloin varjoon jäänyt voima voi muuttua voimavaraksi, ja löydät suunnan, joka tuntuu omalta.


Liity sähköpostilistalle, niin saat ilmaisen reflektointioppaan ja kuulet ensimmäisten joukossa, kun kurssi avautuu.


Comments


bottom of page